Taloyhtiön konkurssi

Yrityksen kaatuminen on aina tragedia yrittäjälle, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Toimitusketjut häiriintyvät, työntekijä joutuu kortistoon ja yrittäjä menettää pahimmillaan kaiken. Suomessa uutisia ovat pitkään hallinneet ravintola- ja raksa-alan konkurssit.  Taloyhtiöitä on Suomessa mennyt konkkaan vain muutamia viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta viimeisen parin vuoden aikana konkursseja jo useita kymmeniä, ja asiantuntijoiden mukaan pahin on vasta edessä. 

Helsingin Sanomat julkaisi ajatuksia herättävän jutun tapauksista, joissa ihmiset menettävät kotinsa ja asunto-omaisuutensa kertarysäyksellä. Tyypillisesti asunto on suomalaisten suurin omaisuuserä, joten nämä tragediat ovat mittaluokaltaan ihan erilaisia kuin perinteisten yritysten konkurssit. Erityisen raadollista tästä tekee se, että yrittämiseen liittyy aina valittuja riskejä. Meille on opetettu, että asunto on varma sijoitus eikä asunto-osakeyhtiön osakkaaksi tuleva kodin ostaja ajattele olevansa yrittäjä. 

Jutun mukaan piirtyy kuva kahdenlaisista syistä As.Oy-konkurssien taustalla. Yhtiöt eivät saa perittyä vastikkeita osakkailta eivätkä pankista lainaa. Vasta nyt kun nämä riskit alkavat realisoitumaan, moni ymmärtää ettei taloyhtiön lainansaanti ole itsestäänselvyys eikä hallitus ole mikään kahvikerho. Hallituksen on pidettävä huolta vastikevalvonnasta ja siitä, että yhtiö tekee esimerkiksi asunnon haltuunoton viivyttelemättä kun ongelmia alkaa ilmentymään. Myös teknisen kunnossapidon on oltava pitkäjänteistä ettei korjausvelkaa pääse syntymään.

Entisen yritykseni Fiksuvuokrauksen aikana puhuttiin asuntosijoitusbuumista ja uudistuotannon kuplasta. Pelättiin, että kun tappiin asti lainaa ottaneet asuntosijoittajat ostavat pelkällä myyntihinnalla asuntoja yhtiölainoitetuista uudiskohteista, syntyy riski "huojuvasta tornista", jossa sijoittajat eivät vuokrien laskiessa ja yhtiölainan lyhennysten alkaessa saa kohteiden kassavirtaa plussalle ja pienenkin taloudellisen takaistun sattuessa heidän korttitalonsa sortuu.

Jos sijoittajalla on useita asuntoja samassa talossa, riski keskittyy. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että konkurssiaalto ei ole pyyhkinyt uudiskohteita kumoon vaan sillä saralla tilanne on vielä hallinnassa. Ongelmia näyttää olevan sellaisilla alueilla sijaitsevissa taloyhtiöissä, joissa muuttoliikenne on negatiivinen ja kunnan elivoima muutenkin laskussa. Herää kysymys, olemmeko siis luottaneet liiaksi siihen kauniiseen ajatukseen, että asunto on aina hyvä sijoitus - vaikka kukaan ei haluaisi asua samassa paikassa kuin sinä enää 10 vuoden kuluttua?

Tästä syystä en itse ole ostanut yhtään sijoitusasuntoa maakunnista, vaikka myyntihinta olisi kuinka alhainen ja vuokratuotto-% kuinka hyvä. Mitä iloa on kuolettaa sijoitus kymmenessä vuodessa jos sen jälkeen pääsee makselemaan naapureiden remontit tai talon purkamisen?